"Euroopassa ei ole säästöongelmaa. Siinä on käännösongelma: rahaa, joka on ansaittu, mutta jota ei ole koskaan mobilisoitu.”

Eurooppa sijaitsee yhdellä maailman suurimmista hyödyntämättömistä pääoma-altaista: kotitalouksilla.

Euroalueen perheillä on yhteensä yli 37 biljoonaa euroa rahoitusvaroja, mutta siitä yli 13,9 biljoonaa euroa on pysäköity käteisenä ja talletuksina—ja ne ovat kasvaneet tasaisesti vuosikymmenen ajan. Euroopan keskimääräinen säästämisaste on edelleen yli 15 prosenttia käytettävissä olevista tuloista, mikä on lähes kaksinkertainen Yhdysvaltoihin verrattuna.

Paradoksaalista kyllä, tästä vauraudesta huolimatta eurooppalaiset kotitaloudet ovat oman taloutensa katsojia. Yhdysvaltalaiset kotitaloudet, joiden säästämisaste on lähellä 8 %, ovat rakenteellisesti sijoittaneet osakkeisiin, eläkkeisiin ja rahastoihin, jotka kanavoivat suoraan amerikkalaisiin innovaatioihin ja julkisiin markkinoihin.

Eurooppalaiset säästäjät sen sijaan sijoittavat harvoin kotimaisiin osakkeisiin tai yritysten velkoihin. Tuloksena ei ole vain taloudellinen tehottomuus; se on strateginen riippuvuus. Alue, joka haluaa teknologista autonomiaa, puolustuskykyä ja vihreän siirtymän rahoitusta, ei voi luottaa pelkkiin pankkiluottoihin. Se tarvitsee kansalaisia YMP: n pöydälle.

Yksityissijoittajien osuus osakekaupan volyymista Euroopassa on noin 14%—alle puolet Yhdysvaltain tasosta.
Institutionaaliset sijoittajat, ulkomaiset rahastot ja pankit hallitsevat eurooppalaisten pörssiyhtiöiden omistusta. Ollen:

• Listaukset ajelehtivat New Yorkiin, jossa likviditeetti-ja arvostuskertoimet ovat korkeammat.
• Exit migrate-Eurooppalainen innovaatio rahoitetaan usein ulkomailla ja kaupallistetaan siellä.
• Kotitaloudet pysyvät erillään, ja niillä on matalatuottoisia varoja, kun taas inflaatio syö reaaliarvoa.

Ulkomaisella omistuksella rahoitettu strateginen autonomia ei ole autonomiaa lainkaan.

Jos eurooppalaiset kotitaloudet käyttäytyisivät enemmän kuin yhdysvaltalaiset kollegansa—säästämisasteen alentaminen 15 prosentista 8 prosenttiin ja vapautettujen varojen sijoittaminen kotimaahan—vaikutus olisi mullistava.

Nykyisellä tulotasolla tuo 7 pisteen muutos vapauttaisi 600-700 miljardia euroa vuodessa koko euroalueelle. Se suunnattaisiin eurooppalaisiin osakkeisiin, infrastruktuuriin ja siirtymärahoitukseen, mikä kilpailisi Euroopan investointipankin koko vuotuisen lainamäärän kanssa.

Vaikka vain puolet sijoitettaisiin listattuihin EU: n osakkeisiin ja rahastoihin, se lisäisi 300 miljardin euron vuosittaista kysyntää eurooppalaisille yritysvaroille—riittää nostamaan osakemarkkinoiden arvoa noin 2-3% vuodessa, kun otetaan huomioon nykyinen markkinakoko lähes 12 biljoonaa euroa. OECD: n investointikertoimien mukaan tämä voisi lisätä keskipitkän aikavälin BKT: n kasvua noin 0,7–1,0 prosenttiyksikköä.

Yksinkertaisesti sanottuna, jos eurooppalaiset säästäjät toimisivat enemmän kuin sijoittajat, Euroopan kasvukäyrä jyrkkenisi.

Kun Euroopan maat rahoittavat infrastruktuuri-tai siirtymähankkeita, ne laskevat liikkeeseen valtion joukkovelkakirjoja. Mutta pääasialliset ostajat eivät ole eurooppalaisia kotitalouksia.
EKP: n tietojen mukaan noin 23 prosenttia euroalueen valtion velkapapereista on ulkomailla asuvien hallussa, ja loput keskittyvät pankeille, vakuutuksenantajille ja suurille kotimaisille laitoksille.

Kotitalouksien suorat joukkovelkakirjojen omistukset Euroopassa ovat vähäisiä ja vähenevät vähäisen vähittäismyyntitarjonnan vuoksi.

Italiassa—harvinaisessa maassa, jossa on erityisiä vähittäislainaohjelmia-kotitalouksien valtionlainaosuudet edustavat edelleen vain noin 6% kotitalouksien säästöistä.
Käytännössä Euroopan investointihankkeita rahoittavat ulkomaiset instituutiot, EU-pankit ja maailmanlaajuiset rahastot, eivät kansalaiset. Yksityissijoittajat, jotka saattavat jakaa suoraan tuottoa, pysyvät poissa tästä rahoituspiiristä.

Neljä käyttäytymis-ja rakenteellista kitkaa aiheuttavat yhteyden katkeamisen:

1. Kerronnan selkeys.
Yhdysvaltain markkinoilla myydään vision—AI, puolijohteet, clean tech-tarinoita, jotka tuntuvat konkreettisilta.
Eurooppa kehystää mahdollisuuden sääntelynä: "vihreä taksonomia", " teollisuusstrategia."Hyvä komiteoille, ei vähittäiskaupan vakaumukselle.

2. Likviditeetti ja luottamus.
Yhdysvaltain pörssit tuntuvat nopeilta, syviltä ja oikeudenmukaisilta. Eurooppalaiset tuntevat itsensä hajanaisiksi ja byrokraattisiksi. Yksityissijoittajat pitävät Wall Streetiä mahdollisuutena ja Brysseliä paperityönä.

3. Vero-ja kääreharha.
Amerikkalaiset kotitaloudet kerryttävät osakkeita 401(k)s: n ja IRA: n kautta.
Eurooppalaisia säästäjiä ohjataan kohti läpinäkymättömiä vakuutuskääreitä, joissa on piilokuluja ja joissa he tuntevat harvoin olevansa omistajia.⁸

4. Neuvojen ongelma.
Suuressa osassa Eurooppaa Taloudellinen "neuvonta" kaksinkertaistuu edelleen tuotteiden jakeluna. EAMV: n tarkastukset vahvistavat, että kannustimet ja sulautetut maksut heikentävät jatkuvasti sijoittajien tuloksia.⁹ Yksityissijoittajat, jotka ovat tietoisia tästä, ohittavat paikalliset neuvot ja ostavat sen sijaan halpoja yhdysvaltalaisia ETF: iä. Tulos: Eurooppalainen pääoma ruokkii Yhdysvaltain kasvutarinoita.

1. Pääkaupunki on siellä.
Kotitaloudet säästävät ennätystasolla: yli 15% käytettävissä olevista tuloista, vs. 8% Yhdysvalloissa 12

2. Tarve on kiireellinen.
Energiaturvallisuus, puolustus, puolijohteiden riippumattomuus ja ilmastomuutos vaativat biljoonia oman pääoman kaltaista pääomaa. EKP ja Euroopan Pankkiliitto myöntävät, että pankit eivät voi rahoittaa tätä yksin.¹⁰

3. Putkisto liikkuu.
Bryssel ja ESMA uudistavat vihdoin markkinainfrastruktuuria:
consolidated-tape-palveluntarjoajien valitseminen hintatietojen yhtenäistämiseksi;
"säästöjen ja sijoitusten liiton"edistäminen;
kannustimia ja vähittäiskaupan pelillistämistä koskevien sääntöjen tiukentaminen;
siirrytään kohti T + 1-ratkaisua.¹¹
Tämä on Euroopan mahdollisuus mukauttaa pääomajärjestelmänsä kunnianhimoisiin tavoitteisiinsa.

Euroopalla on tuotteita, mutta siitä puuttuu prosessi.
Kotitaloudet eivät tarvitse 10 000 lisää varoja. He tarvitsevat päätöksentekojärjestelmiä, jotka muuttavat monimutkaisuuden selkeiksi, konfliktivapaiksi toimiksi:

• "Rebalance - oman pääoman bändi ajelehti.”
• "Sijoita käyttämätön käteinen uudelleen-likviditeettipuskurisi on täynnä.”
• "Muuta kokoa-yksi asento ylittää kynnyksen.”

Tämä" analytics-first cockpit " — joka perustuu läpinäkyvään tekoälyyn, käyttäytymiskalibrointiin ja kannustamattomaan talouteen-voi muuttaa staattiset säästöt tasaiseksi osallistumiseksi.
Se ei ole fintech-uutuus; se on kotitalouksien markkinainfrastruktuuri.

Euroopan vaisto on suojelu-suojella yksityissijoittajia riskeiltä paljastamalla. Mutta suojelu ilman mahdollistamista aiheuttaa halvaantumisen.

Yksityissijoittajiin on luotettava strukturoituja työkaluja, ei esitteitä. Kurinalaisen osallistumisen mahdollistaminen on turvallisempaa — ja lopulta tuottavampaa-kuin sen kieltäminen byrokratian avulla.

Viisi askelta hallituksille, yrityksille ja kotitalouksille:

1. Kirjoita säännöt ennen tunteita.
2. Määritä riskirajat, tasapainotusalueet ja likviditeettipuskurit ennen seuraavaa markkinasokkia.
3. Automatisoi kuri.
4. Anna ennalta asetettujen sääntöjen, ei tunteiden, laukaista toimia.
5. Irrota neuvonta myynnistä.
6. Tue vain analytiikkaan perustuvia, kannustimettomia malleja luottamuksen palauttamiseksi.
7. Palkitse osallistuminen.
8. Tarjoa suoraa osake-ja joukkovelkakirjasijoittamista koskevaa verokaarta verrattuna vakuutuskääreisiin.
9. Investoi päätöksentekoinfrastruktuuriin.
10. Alustat, jotka muuttavat tiedot selkokielisiksi oivalluksiksi, voivat muuttaa talletukset pitkäaikaiseksi vakaumukseksi.

Ja yksittäisille sijoittajille: anna ammattilaisten hoitaa analytiikka-jotta voit mennä melua pidemmälle.